16.11.2007 ... 22:40

Kuka saa tutkia historiaa?

Siirry kommentteihin

Heikki Ylikangas kirjoittaa teoksessaan Romahtaako rintama? hauskasti Jukka Rislakista, joka ei Ylikankaan mukaan ole “kuka tahansa päivälehden rivitoimittaja historiantutkimuksen näkökulmasta” (s. 15); onhan Rislakki saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1986. Tieto-Finlandia -ehdokkaana hän oli vuonna 1998.

En tunne Rislakin tuotantoa tarpeeksi hyvin voidakseni arvioida häntä tutkijana. Joskus opiskeluaikana tuli hiukan luettua Rislakin 1980-luvulla ilmestyneitä vakoilukirjoja, ja niistä tuli mieleen enemmän Alibi-lehti kuin tieteellinen historiantutkimus. Mutta ei Rislakista sen enempää.

Historiantutkijan työ on mietityttänyt aina toisinaan. Ainakin Suomessa historiantutkimus operoi varsin pitkälti maalaisjärjen, ei vahvan teoreettisen viitekehyksen varassa – ja tämä on ehdottomasti hyvä asia. Ihmettelin aikanani, kun tein mielestäni erittäin hyvän proseminaarityön yleiseen kirjallisuustieteeseen, mutta arvosanaksi tuli vain hyvä, ei erinomainen. Tajusin vasta arvosanan saatuani, että työssä olisi pitänyt olla enemmän teoriaa. Olisi pitänyt vetää mukaan ranskankielisiä muotifilosofeja – vaikkapa Luce Irigarayta ja Jacques Lacania –, jotta työ olisi täyttänyt taiteiden tutkimuksen laitoksen kriteerit.

Historia-alan kevyt teoreettinen vaatimustaso mahdollistaa sen, että melkein kuka tahansa voi esiintyä historiantutkijana. Historiantutkijan työ ei ole luvanvarainen ammatti, ja uskon että monellakin suomalaisella olisi riittävät taidot menneisyyden tutkimiseen. Tärkeimmät historiantutkijaan kohdistuvat vaatimukset lienevät työmoraali – laajan lähdeaineiston läpikäyminen on usein melkoinen urakka –, tarkkuus ja tietenkin kyky kriittiseen ajatteluun: historiantutkijan on pystyttävä analysoimaan ristiriitaisten lähteiden uskottavuutta.

Arvokasta tutkimusta voivat siis tehdä muutkin kuin akateemisen historiantutkijan koulutuksen saaneet. Hyvä esimerkki tästä oli Ilta-Sanomien toimittajan Pasi Jaakkosen Sota-arkistossa syksyllä 2006 tekemä tutkimustyö Viipuria puolustaneen 20.Prikaatin tappioista.

Ylipäätään ihmettelen sitä kiihkeyttä, jolla ihmiset usein suhtautuvat oman alansa suojelemiseen. Itse olen saanut outoja katseita tietotekniikkaosaajilta, kun olen kertonut heille tekeväni alan töitä, vaikka olenkin historia-alan maisteri. Totuus kuitenkin on se, ettei IT-alalla toimiminenkaan edellytä alan opintoja. Yllättävän monella elämän osa-alueella tärkeintä on maalaisjärki ja käytännön osaaminen, ei muodollinen koulutus. Ei koulutuksesta toki ole haittaakaan – päinvastoin. Aloitin itsekin tietojenkäsittelytieteen opinnot, jotta minun ei tarvitsisi enää selitellä koulutustaustaani.

2 Comments

  • Jukka Rislakki on esimerkiksi kirjoittanut kirjan “Mikä salaista Suomessa”. Siinä on sankareina Neuvostoliitto, Puna-armeija ja KGB sekä roistoina Suomi armeijoineen ja tiedustelujärjestelmineen.

    Kirja on niin paksua puppua, että yksittäisiä virheitä ei kannata edes yrittää luetella.

    Kuvaavaa on, että Ylikangas kiittelee Rislakkia ja mainitsee erikseen kiitoksissaan Sune Sahstedtin ja Juhani Tasihinin, jotka Huhtiniemi-jutussa levittivät suuren määrän täysin väärää tietoa.

  • 20.Prikaati on joutunut viimeisten 60 vuoden ajan olemaan sellaisen painostavan hiljaiselon alla, ettei millekään joukko-osastolle soisi sellaista kohtaloa. Onko todellakin niin, että 20.Pr oli niin surkeaa porukkaa kuin historia on antanut ymmärtää. Enpä usko. On väitetty, että johtajat olivat huonoja/heikkoja tai porukka ei ollut tottunut sodankäyntiin asemasodan aikana jne. Armeijastamme löytyi varmasti paljon samankaltaisia joukko-osastoja. Onko 20.Pr niin kovin poikkeuksellinen? Enpä usko. Pitääkö sotahistoriakeskustelussa prikaatia käsitellä koko prikaatina? Ainakin III/20.Pr kävi ikäänkuin “omaa sotaansa” hieman erillään keskikaupungista Karjalan ja Papulan kaupunginosassa erinomaisen rohkean komentajansa Teppo Sorrin johdolla. Oliko yhden taistelun (=Viipurin) häviäminen niin kova pala, että yhden prikaatin päälle voidaan heittää kuraa vuosikymmenten ajan? Jo arkistolähteet todistavat toisin. Esim. III/20.Pr taisteli esimerkillisesti Karjalan kaupunginosassa omalla puolustuslohkollaan, myöhemmin 21.-24.6. 1944 3.Pr:lle alistettuna. Viivytystaistelut olivat ankarat,mm. Laihalammen ja Härkävuoren maastossa käytiin ankaraa taistelua krh:n ja tykistön voimalla. Samoin myöhemmin Lavolassa ja Juustilassa. En näe pataljoonan toiminnassa kesäkuussa 1944 mitään sellaista, että sen päälle voidaan heittää synkkää varjoa.

Jätä kommentti

En halua täyttää nettiä roskalla, joten kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.