29.11.2007 ... 23:55
“Me toimme kapteeninkin ruumiin pois”
Yksi käsittämättömimpiä asioita Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama -teoksessa on kohta, jossa Ylikangas päättelee tilastollisen analyysin pohjalta karkureita kuolleen noin 350 (ss. 218-222). Ylikankaan mukaan tämäkin arvio on “ehdottomasti pikemmin liian alhainen kuin ylimitoitettu.” (s. 222) Ylikangas päätyy arvioonsa yksinomaan kaatuneiden tietokannan perusteella. Koska upseereita esiintyy kadonneiden joukossa vähemmän kuin miehistöä, Ylikangas päättelee, että miehistöä on samassa suhteessa ammuttu karkureina.
Ylikankaan päättelyketju on mieletön. Upseereita merkittiin kadonneiksi epäilemättä vähemmän kuin miehistöä. Syynä oli kuitenkin se, että upseerit olivat tietenkin erikoisasemassa. Kun esimiehiä oli harvemmassa kuin rivimiehiä, upseerien viimeisillä hetkillä oli yleensä enemmän silminnäkijöitä kuin miehistön jäsenillä. Näin upseerit merkittiin todennäköisemmin kentälle jääneiksi kuin kokonaan kadonneiksi.
Etsin usein vertailukohtia Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Kyseessä on tietenkin kaunokirjallinen teos eikä dokumentti JR 8:n vaiheista. Silti Tuntematon valottaa montaa sodan ilmiötä paremmin kuin mikään tutkimus. Kuvaavaa on kapteeni Kariluodon miesten suhtautuminen komppanianpäällikköönsä tämän kaatumisen jälkeen:
— Kuinkas kaatuneiden kanssa. Me toimme kapteeninkin ruumiin pois. (Sotaromaani, 7. painos, s. 464)
6 Comments
November 30th, 2007 at 09:50
Totean tähän vain, että kysyin eräältä arvostamaltani historian harrastajalta asiaa. Hän on myös tilastotieteeseen perehtynyt. Hän totesi, että Ylikankaan tilastoihin perustuvat päätelmät eivät missään nimessä perustu tilastotieteeseen, vaan ovat täysin hatusta vedettyjä. Ylikangashan on sellainen tutkija, joka ensin päätää lopputuloksen ja sitten poimii siihen sopivat tiedot. Jos niitä ei löydy, ne keksitään. Perusteet löytyvät jo hänen edellisen kirjansa viime sotia käsittelevästä luvusta. Silloin hän uskoi salaiseen tuomioistuimeen. Kun se valhe sitten selvisi Ylikankaallekin, oli kehiteltävä uudet jutut tilalle.
December 14th, 2007 at 11:05
Ylikankaan päättelyssä ei ole minkään valtakunnan tolkkua. Ei “teloitettujen karkureiden” määrää eri divisioonissa voida saada ja päätellä tasapäistämällä, esim. jos 6.D:ssa teloitettiin tietty määrä, niin muissakin divisioonissa on niin tehty saman verran. Mihin tilastotieteeseen tällaiset päätelmät kuuluvat? Ihmettelen suuresti. Tämä ei ole enää historiantutkimusta vaan tarkoitushakuista toimintaa sotaveteraanien (erityisesti upseerien ja aliupseerien) mustamaalaamiseksi.
December 23rd, 2007 at 23:17
Tarkoitushakuisuutta löytyy myös näissä esittämissänne vasta-argumenteissa, eikä mielestäni viittaukset viihteelliseen romaaniin jonka on kirjoittanut henkilö joka ei itse ollut edes
mukana 1944 taisteluissa omaa kovin suurta todistusarvoa.
December 8th, 2009 at 17:14
Linnan sotaromaanista käy mielestäni selkeästi esille ettei kirjoittajalla ollut käsitystä upseerien velvollisuuksista eikä oikeuksista.
Ylikangas yrittää teoksessaan Romahtaako Rintama
kysyä ja selvittää miksi Suomen armeijan viralliset tilastot karkureista ja teloitetuista osoittavat silmiin-pistävän alhaisia lukuja verrattuina muiden sotaakäyvien maiden armeijoiden vastaaviin .On luultavaa että lukuja on kaunisteltu.Miksi näin on tehty? Onko se ymmärrettävää sen ajan lähtökohdista?Mielestäni
on,mutta ne lähtökohdat ja syyt ovat kauan sitten
poistuneet.Laittomia teloituksia tapahtui ,vasta lainmuutos 4.7.44 lopetti ne.Ongelma on juridinen
sillä murha ei vanhene.Tekijöitä tuskin on enää hengissä ja hekin vain toteuttaneet päämajan
20.6.44 antamaa käskyä,minkä Ylikangas selkeästi osoittaa olleen lainvastainen.Ylikangas ei tuomitse vaan pyrkii selvittämään mitä on tehty ,ja ehkä miksi.Tolkuton kiire lainmuutoksessa kesäkuun lopussa 1944 antaa kyllä viitteitä sen taannehtivaan tarpeellisuuteen,tajuttiin että laiton
tila tässä kysymyksessä on kestämätön.Myös tarve asioiden salaamiselle tulee ymmärrettäväksi tätä kautta.Ylikangas sohaisee arkaa paikkaa ja saa
silmilleen häpäisy-yrityksiä ja hänen ammattitaitoaan yritetään kyseenalaistaa.Väitän ettei yksikään “sielläolleista” koe totuudenselvittämistä häpäisynä,he tietävät kunniansa ja häpeänsä,kyse on jälkeläisistä joille on niin tärkeää pitää kilpi kirkkaana,he suojelevat
vain omaa kuvaansa historiasta ja isien teoista,
se ei ole isänmaallista.
December 14th, 2009 at 15:42
Tuo lähinnä tilastolaskelmaan perustuva arvio vähintäin 250 omista aseista kuolleista on erittäin kyseenalainen laskelma. Ja nyt kun tiedetään kaatuneiden, kadonneiden ja kentälle jääneiden tilastot kannattaisi samantien selvittää samat tilastot myös talvisodan loppuvaiheen perääntymisen aikana. Löytyykö niissä poikkeamia kesän 1944 tilastoista ja mistä syyt johtuvat. Ja voidaanko ylipäätänsä tällä tilastolla selvittää yhtään mitään.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että n. 200 tuntematton teloitustapauksen piiloittaminen ei olisi millään voinut onnistua. Määrä on yksinkertaisesti aivan liian suuri pimitettäväksi. Sen sijaan mitä todennäköisemmin joitakin yksittäisiä taistelutilanteessa tapahtuneita teloituksia on tapahtunut jotka eivät ole tulleet ilmi. Samoin mitä ilmeisemmin on olemassa aivan joitakin yksittäistapauksia jossa joku mies on ampunut upseerin tai aliupseerin (tai jonkin toisen miehistöön lukeutuneen). Täysin mahdollista ja todennäköistä. Määrät ovat sen sijaan melko varmasti hyvin pieniä ehkä korkeintaan luokkaa 10-20 kpl. Joten omien aseiden kautta lienee sittenkin kuollut ehkä vain 60 mutta korkeintaan 80 sotilasta. Itsemurhia on ollut paljon paljon enemmän.
December 26th, 2009 at 17:49
@Antero:
Talvisodan lopun kantakortit tarjoavat mielenkiintoisen vertailuaineiston jatkosodan lopulle. Siinä missä kesällä 1944 suurimmalle osalle katoamistapauksista tehtiin seikkaperäistä selvitystyötä (muun muassa komppanianpäälliköt kirjoittivat näitä kuvauksia, joissa kerrottiin missä ja milloin ja millaisissa olosuhteissa mies on viimeksi nähty), talvisodan viimeisinä kaoottisina päivinä suomalaisia katosi kymmenittäin eikä edes heidän tarkkaa katoamispäiväänsä pystytty aina kirjaamaan.
Olen samoilla linjoilla kuin sinä, Suomi on liian pieni maa, jotta täällä voitaisiin tuhota kymmenittäin ihmisiä ilman että kukaan saisi tietää. Onhan vuoden 1918 joukkosurmatkin enemmän tai vähemmän selvitetty. Yksittäistapauksia on toki voinut kesällä 1944 olla, mutta niiden todistaminen yksiselitteisesti näin pitkän ajan kuluttua on erittäin vaikeaa.
Jätä kommentti
En halua täyttää nettiä roskalla, joten kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.